Taina Sarvikas

Kokonaisvaltaista
ratsastusvalmennusta
pirkanmaalla

Intohimosta hevosiin ja valmentamiseen

Olen ratsastusalan ammattilainen, jolla on paljon tietoa ja taitoa sekä kokemusta hevos- ja ratsastusalalta. Toimin valmentajana Ylöjärveltä käsin Pirkanmaan alueen talleilla. Hevosalalla olen toiminut koko elämäni ajan. Intohimoni hevosiin ja harrastamiseen ovat vieneet minua eteenpäin alalla luontevasti, mutta myös määrätietoisesti.

Perustin oman yritykseni vuonna 2017, jotta voin tarjota laadukkaasti hevosia kunnioittavaa ratsastuksenopetusta tähdäten kestäviin oppilassuhteisiin onnistuneen valmennuksen myötä.

Oma kehitys tukee työtä ratsuttajana ja valmentajana

Ammatissani minulle on tärkeää tukea ratsastajaa tavoitteissaan myös ratsastustunnin ulkopuolella. Tavoitteeni hyvässä valmennuksessa on pitkäikäinen valmennussuhde, jollaisesta olen itse kehittynyt alan ammattilaiseksi.  Olen kasvanut kilparatsastuksen parissa ja olen ollut onnekas siinä, kuinka monelta huippuammattilaiselta olen saanut oppia elämäni varrella. Valmentajanani toimii Kiki Nyberg ja hän on valmentanut minua jo vuodesta 1999.

Master-ratsastuksenopettaja ja valmentaja Taina Sarvikas

  • Ratsastuksenohjaaja v. 2010
  • Ratsastuksenopettaja v. 2017
  • Ratsastuksenopettajan erikoisammattitutkinto v. 2020
  • Liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto v.2021
  • IV-K kouluratsastustuomari
  • III-tason huippuvalmentaja

Yhteystiedot

Ota rohkeasti yhteyttä, jos etsit kokonaisvaltaista ratsastusvalmennusta!

Ratsastuksenopettaja ja valmentaja

Taina Sarvikas
050 301 4474
valmennus@tainasarvikas.fi

Tmi Taina Sarvikas

Pohtiontie 18 C
33480 Ylöjärvi
Y-tunnus 2920705-6